Täällä eristyksissä asuessani hingun melkein päivittäin, että kuuluispa johonkin hyvään kirjoittajaryhmään. Turussa kuuluin, mutta olin silloinkin tyytymätön, vaikka ryhmässä ei ollut mitään vikaa. Pidin niistä ihmisistä ja heidän teksteistään. Ryhmässä oli minusta hyvä henki, persoonat täydensivät toisiaan, tapaamiset olivat asiallisia mutta samalla pakottomia. Ja silti en viihtynyt. Jättäydyin vähitellen pois. Ja nyt tahtoisin taas niin kovasti mukaan.

Tampereella oleminen oli niin teatterikeskeistä, että kirjoittamiselle ei jäänyt tilaa. Luuhasin päivät yt:llä ja kävin yliopistolla lähinnä syömässä. Yt oli silloin vielä Vuolteenkadulla Koskikeskuksen kupeessa. Minkähänlaista niillä on meininki nykyään?  

Olen vissiin niin narsisti, etten osaa olla ryhmässä. Aina pitää olla esillä. Sitä se ohjaaminen ja opettaminenkin taitavat palvella. On kai parempi hyväksyä, että minun on parempi kirjoittaa yksin ja ruotia tekstejäni hyvän ystävän kanssa.

Alkuviikko on ollut kamalan kiireistä. Ehkä se tästä pian taas helpottaa. Huomenna puhun äidinkielen ja kirjallisuuden kakkoskurssilaisille aiheiden keksimisestä. Odotan sitä.