Täällä eristyksissä asuessani hingun melkein päivittäin, että kuuluispa
johonkin hyvään kirjoittajaryhmään. Turussa kuuluin, mutta olin
silloinkin tyytymätön, vaikka ryhmässä ei ollut mitään vikaa. Pidin
niistä ihmisistä ja heidän teksteistään. Ryhmässä oli minusta hyvä
henki, persoonat täydensivät toisiaan, tapaamiset olivat asiallisia
mutta samalla pakottomia. Ja silti en viihtynyt. Jättäydyin vähitellen
pois. Ja nyt tahtoisin taas niin kovasti mukaan.
Tampereella oleminen oli niin teatterikeskeistä, että kirjoittamiselle
ei jäänyt tilaa. Luuhasin päivät yt:llä ja kävin yliopistolla lähinnä
syömässä. Yt oli silloin vielä Vuolteenkadulla Koskikeskuksen kupeessa.
Minkähänlaista niillä on meininki nykyään?
Olen vissiin niin narsisti, etten osaa olla ryhmässä. Aina pitää olla
esillä. Sitä se ohjaaminen ja opettaminenkin taitavat palvella. On kai
parempi hyväksyä, että minun on parempi kirjoittaa yksin ja ruotia
tekstejäni hyvän ystävän kanssa.
Alkuviikko on ollut kamalan kiireistä. Ehkä se tästä pian taas
helpottaa. Huomenna puhun äidinkielen ja kirjallisuuden
kakkoskurssilaisille aiheiden keksimisestä. Odotan sitä.
keskiviikko, 16. marraskuu 2005
Kommentit